Haaveilija

 Onko joskus väärin kaivata hiljaisuutta?  Olen useimmiten se sivustaseuraaja jolla omat tunteet jää sisälle. Haluaisin joskus olla päivän edes yksin ja hiljaa. Silti tuntuu että se on mahdoton jo pelkästään ajatuksen tasolla. Tuntuu että kaikki olettaa että minä jaksan olla aina se kuuntelija ja se, joka saa olla haukuttuvana. Ja joillekin roskakori sun muuta mutta sitte  kun apua tarvii, oletetaan että minä pääsen ja tulen automaattisesti. Silti jos minä harvoin pyydän apua, usein jään yksin kun kenelläkään ei ole aikaa tulla auttamaan.  Haluaisin joskus olla näkyvä ja kuuluva mutta en jaksa enää edes yrittää. 

Millainen on hyvä ihminen?  Millainen on kaunis ihminen?  Miten kokea olla rakastettu?  Voiko sivustaseuraaja saada huomiota? Miksi tunteiden pukeminen sanoiksi on toisille ylitsepääsemättömän vaikeaa ja toisille niin helppoa? Onko väärin toivoa että joku pystyisi näkemään lävitse?  Olisi paljon helpompaa kun joku näkisi ajatukset ja tunteet ilman että niistä tarvitsisi kertoa ja puhua. Olisi kiva, että joku ymmärtäisi miten joskus voi olla sisällä paha olla vaikka sitä ei näytä ulospäin.  Olisi kiva joskus kokea olevansa muutakin kuin pelkkä roskakasa jota kukaan ei edes huomaa. Olisi kiva jos joskus edes yksi ihminen huomaisi että kaikki ei ole hyvin vaikka niin antaa ymmärtää.  Olisi kiva jos joku hyväksyisi sen, että en ole aina se iloinen ihminen, joka hyväksyy kaiken. Olisi kiva jos joskus hyväksyisi sen, että myös minulla on huono päivä. Olisi kiva, jos joku joskus hyväksyisi sen, että myös minulla on kielteisiä tunteita.  Onko muita näitä tunte...